Millainen on päivitettävä selitysvideo?

Kaikki selitysvideomme suunnitellaan sellaisiksi, että niitä videota päivittää tarpeen mukaan. Olemme havainneet, että usein esimerkiksi tuotteeseen kehitetään videon julkaisun jälkeen lisäominaisuuksia, palvelun kulkuun tulee videon tekemisen jälkeen muutoksia, talouden luvut päivittyvät tai yrityksen brändi uudistuu. Perinteisesti näissä tilanteissa on jouduttu hankkimaan kokonaan uusi video. Meistä tämä on rahanhukkaa ja siksi teemme asiakkaillemme vain päivitettäväksi suunniteltuja videoita. Näin videon käyttöikä pitenee vuosilla. 

Kun video on suunniteltu alusta alkaen päivitettäväksi, voidaan siihen tehdä pieniä tai suuria muokkauksia helposti ja kustannustehokkaasti. Päivitystarpeita on monenlaisia. Tässä esimerkkinä Taloustaidon kotitalousvähennysaiheisen piirrosvideon lukujen vuosittaiset päivitykset ja Tregrenin tuotevideon brändiuudistus. Molemmat näistä päivityksistä ovat kustantaneet vain osan alkuperäisen videon hinnasta.

Taloustaidon Hyödynnä kotitalousvähennys -video tehtiin vuonna 2017. Video tehtiin silloisen videointron kanssa ja ajankohtaisin luvuin. Videota on päivitetty useamman kerran, kun kotitalousvähennyksen luvut ovat muuttuneet.

Uusin versio Hyödynnä kotitalousvähennys -videosta on päivitetty 2020. Viimeisimmän päivityksen yhteydessä vaihdettiin videon kertoja, muutettiin puheen sisältöä ja päivitettiin tuoreimmat luvut piirrokseen.

Alkuperäinen Tregrenin selitysvideo valmistui uuden tuoteen Kickstarter-kampanjaan 2017. Tällöin videon tyyli suunniteltiin olemassa olevan brändin mukaiseksi.

Video päivitettiin vastaamaan Tregrenin uudistunutta brändiä vuonna 2020. Uudella videolla hyödynnettiin Tregrenin tuotekuvia ja uudistunutta graafista ulkoasua.

Pyydä tarjous
päivitettävästä videosta

Jätä sähköpostisi oheisella lomakkeella ja olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Miten selitysvideo tehdään?

Olemme kehittäneet asiakasprosessiamme vuosien ajan sellaiseksi, että asiakkaamme aikaa käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja oikeissa hetkissä.

Prosessissamme yhdistyvät monialainen työskentely asian kiteyttämisessä ja kokeileva eteneminen. Jokaisesta vaiheesta tehdään erilaisia luonnoksia, jotka altistetaan useille eri näkökulmille.

Katso video prosessimme etenemisestä!

Pohditko selitysvideoiden hyödyntämistä?

Jätä yhteystietosi oheisella lomakkeella ja olemme sinuun yhteydessä. Keskustellaan mahdollisuuksista ja katsotaan, miten voisimme olla teille avuksi.

Jätä yhteystietosi