Oivallusvideo herätti Auntien eloon

Tämä artikkeli on aukikirjoitettu asiakkaamme Auntien Merja Jukolan haastattelusta.

Vuonna 2015 perustettu Auntie tarjoaa mielen hyvinvointipalveluja eri kokoisille yrityksille. Tavoitteenamme on ennaltaehkäistä ongelmatilanteita matalalla kynnyksellä ennen kuin ne eskaloituvat kriiseiksi. Meillä on tällä hetkellä tarjolla 15 erilaista, hyvin pitkälle konseptoitua Auntie-pakettia. Paketteja on sekä työntekijöille että esihenkilöille.

 

Työhön liittyvien ongelmien lisäksi huomioimme myös yksityiselämän ongelmat, sillä ne heijastuvat usein työpaikalle. Auntien ammattilaisten verkostoon kuuluu yli 100 mielen hyvinvoinnin ammattilaista, muun muassa psykologeja, psykoterapeutteja ja ratkaisukeskeisiä terapeutteja. Palvelukieliä meillä on 20.

Mielen hyvinvoinnista puhutaan yhä enemmän

 Korona on selvästi lisännyt mielen hyvinvoinnin ongelmia, ja esihenkilöt ovat olleet huolissaan etätöissä jaksamisesta ja siitä, miten heidän tiimiläisensä ja he itse voivat. Tämä auttoi Auntieta siinä, että nämä asiat tulivat niin näkyviksi, että nyt jaksamiseen on pakko puuttua. Onhan se kuitenkin ollut myös pidemmän aikavälin trendi, että mielen hyvinvoinnin asiat nousevat enemmän tapetille. Töissä jaksaminen ja mielen hyvinvointi ylipäätään kärsivät nyky-yhteiskunnassa ja erityisesti korona-aikana.
 

Työssä jaksamiseen liittyvät asiat nähdään yhä enemmän ja enemmän myös työnantajamielikuvaan vaikuttavina asioina. Meille asiakas on sanonut suoraan, että tällaisen kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevan palvelun tarjoaminen on työnantajamielikuvaan vaikuttava asia. Ei siis pelkästään tarjota kuntosalikorttia, vaan otetaan huomioon myös henkinen hyvinvointi. 

Haasteena brändin
tunnettuus

Auntie on viisi vuotta vanha yritys, ja olemme kasvaneet voimakkaasti nyt reilun vuoden ajan. Vaikka nyt tuntuu jo siltä, että Suomessa meidät tunnetaan hyvin, on yleinen tunnettuus totta kai haastavaa saavuttaa. Markkinoinnin näkövinkkelista kilpailemme isojen toimijoiden kanssa, eikä meillä ole käytössämme samanlaisia resursseja kuin niillä. Etua markkinoinnissa meille tuo kuitenkin se, että olemme fokusoituneet vain tähän yhteen asiaan, ja pystymme laittamaan kaikki paukkumme siihen.

Oivallusvideo herätti Auntie-hahmon eloon

Auntiella on oma helposti lähestyttävä ja originelli graafinen ilme ja siihen liittyvä ”auntie-kieli”. Se on rento ja hauska tapa viestiä. Esitämme esimerkiksi kovasti jopa provosoiviakin kysymyksiä. Auntie-hahmo ja meidän paketteihin liittyvät hahmot auttavat meitä myös erottautumaan muista.

Videotiiviste valikoitui videon tekijäksi ennen kaikkea siksi, että se oli kartoittamistani vaihtoehdoista ainoa, joka pystyi animoimaan videon meidän omista hahmoistamme. llman tätä mahdollisuutta video olisi varmaan jäänyt tekemättä. Meille oli tärkeää, että video on meidän näköisemme. Video herätti Auntien kaksiulotteisen piirroshahmon eloon.

Videon avulla pystymme kiinnostavasti ja selkeästi selittämään ja esittelemään, mistä Auntiessa on kyse. Video innostaa yrityksiä ottamaan Auntien palvelut käyttöön ja yksittäisiä työntekijöitä ottamaan Auntie-paketin avukseen. Lisäksi se vahvistaa Auntien brändi-identiteettiä, helpottaa viestintää esimerkiksi asiakasyritysten sisällä ja herättää varmasti enemmän huomiota kuin Powerpoint-show. Emme ole mitanneet sitä, auttoiko video tunnettuuden nostamisessa, mutta olemme pyörittäneet sitä kampanjoissa siellä täällä. Varmasti sen on todella moni nähnyt ja ehkä muistaa sen jälkeen Auntien. Olen kuullut aika monelta asiakkaalta, että ”te näytte sitten joka paikassa”.

Merja Jukola

Videosta tehtiin myös englanninkielinen versio kansainväliselle yleisölle sekä tekstitetyt versiot ruotsiksi ja norjaksi. Tässä ylläolevassa täydellisessä kieliversiossa koko video on käännetty kompromisseitta uudelle kielelle.

Projekti meni laakista nappiin

Videoprojektissa parasta oli mielestäni jämäkkä prosessi, joka meni aika lailla laakista nappiin. Prosessista teki helpon nimenomaan porukan sitouttaminen yhteiseen tekemiseen koko ajan matkan varrella. Se tuntui todella hyvältä.

Aikataulun kuultuamme mietimme sitä, miten tässä voi mennä näin kauan, ja prosessi tuntui hitaalta ja pitkältä. En tiedä, olisiko sitä oikeasti voinut yhtään sen nopeammin tehdä. Näki, että teillä oli tehty todella paljon työtä siellä taustalla sillä aikaa, kun me vain ihmettelimme. Käsikirjoitusversioita oli tehty todella monta, ja niitä pystyi sitten kommentoimaan.

Prosessin lisäksi tietysti lopputulos oli todella hyvä ja mieleinen. Mielellään ja ylpeästi näytämme videota joka paikassa.

Suosittelisinko Videotiivistettä muille?

Voisin suositella Videotiivistettä kaikille, joilla on jotakin selitettävää.

Jos kerrottava asia on yhtään sellainen, että sitä joutuu avaamaan tai selittämään, on selitysvideo on selkeä ja helppo tapa viestiä vähän laajempiakin asioita ja ratkaisuja. Miksei juuri sellaisella viihdyttävällä tavalla, että ihmiset jaksavat katsoa ja keskittyä.

Jos video hymyilyttää, se jää paremmin mieleen.

Merja Jukola

Markkinointi
Auntie