Avoimuus on Videotiivisteellä tärkeää – niin tärkeää, että se on kirjattu meidän tärkeimpiin periaatteisiin. Meillä korostetaan, että mitä vain saa kysyä, että asiat otetaan rohkeasti puheeksi ja että olemme avoimia kaikessa missä se on mahdollista.

Miten avoimuus sitten näkyy minulle arjen työssä? Ainakin siinä, että asioista ihan oikeasti puhutaan paljon. Kaikki projektit puretaan yhdessä viikkopalavereissa, ja keskusteluissa käydään läpi sekä onnistumisia että haastavia paikkoja. Itsekin usein jo projektin aikana mietin mistä asioista pitää aikanaan keskustella kun projektia puretaan. Joskus keskustelut voivat olla vaikeita, varsinkin jos projektilla on ollut haasteita. Käsittelyyn voi nousta laajempia haasteita, joita puidaan sitten yhdessä. Moni asia jäisi kuitenkin käsittelemättä, jos näitä hetkiä ei olisi.

Avoimuutta tuo arkeen myös se, että projektien tiedot ovat kaikkien saatavilla. Esimerkiksi projektin työstökeskustelut käydään aina projektikanavilla, jossa koko työryhmä pääsee seuraamaan missä mennään. Sekä projekteja että muita yhteisiä asioita koskevat materiaalit tallennetaan yhteiseen Driveen, mistä ne ovat kaikkien työryhmään kuuluvien luettavissa.

Avoimuuteen kuuluu myös se, että jokaisella on oikeus mokata ja kysellä itsestäänselvyyksiä. Kaikilla on tilaa nostaa harmituksia puheeksi, joko yhteisesti tai suoraan sen kanssa jota harmitus koskee. Asioita ei pitäisi joutua lukemaan rivien välistä, vaan puhua suoraan, ja meillä tähän kannustetaan vaikeissakin hetkissä.

Arvostan myös sitä, että olemme avoimia asiakkaiden suuntaan. Puhumme asioista niiden oikeilla nimillä, kohtaamme vaikeat tilanteet projekteilla avoimesti ja käsittelemme yhdessä ongelmia, jos sellaisia ilmenee. Tämä on mielestäni osa ammattitaitoa – jos jokin ei toimi, puhutaan siitä suoraan. Näin asiat saadaan korjattua. 

Toki huomaan, että avoimuuteen liittyy myös haasteita. Kaikki ovat yksilöitä, ja jokaisella meistä on oma mukavuusalue siinä kuinka avoin haluaa olla omista asioistaan. Vaikka itse voin jakaa helposti vaikeitakin juttuja, joku toinen taas saattaa pitää tiukasti kiinni rajoistaan. Tämä asettaa haasteita esimerkiksi hyvinvointiin liittyvän palautteen keräämisessä – mikä keino olisi sellainen, että se istuisi kaikille? Olisiko parempi saada palautetta anonyymisti vai nimellä? Miten sovittaa yhteen erilaiset tarpeet jakaa asioita ja tarve avoimuudelle? 

Toisaalta pidän siitä, miten avoimuus antaa tilaa moninaisuudelle. Kun jokainen meistä voi olla avoimesti oma itsensä, on myös monenlaisille viestintätavoille ja -tarpeille tilaa. Minä ja kaikki muut saadaan olla ja jakaa asioita siten, miten se itsestä tuntuu hyvältä, ja sitä kunnioitetaan yhtäläisesti. 

Mielestäni meillä toimii myös suosikkiasiani: avoimuus luo avoimuutta. Kun yksi puhuu avoimesti, antaa se tilaa myös toiselle puhua vuorollaan. Avoimuuden kulttuuri kasvaa teoilla, puhumalla ja kuuntelemalla. Nostamalla asioita esiin, kertomalla mitä kuuluu, pyytämällä apua ja kaveria auttamalla. Asioista matalalla kynnyksellä keskusteleminen myös ehkäisee niiden kasvua ongelmiksi. Meillä viestintä on ratkaisukeskeistä, ja ymmärrämme että kiistojen keskiössä ovat asiat, ei ihmiset. 

Avoimuus on myös tärkeä rakennuspalikka meidän toisen tärkeän periaatteemme taustalla – sen että olemme tiimipelaajia. Meillä ymmärretään, että arki vaikuttaa paljon työhön, ja että arki ei ole aina tasaista. Kaikenlaista tulee vastaan, ja silloin työyhteisö tukee ja joustaa. Autamme toisiamme jaksamaan ja loistamaan. Sen mahdollistaa avoimuus välillämme.