Joni Pohjankettu
Videomarkkinointikatsauksemme valottaa videomarkkinoinnin kansainvälisiä trendejä ja tunnuslukuja vuosien 2018 ja 2019 markkinatutkimuksien perusteella. Sen tarkoitus on antaa mahdollisimman hyvä kuva alan nykytilasta ja siitä, miten asiakkaamme voivat hyötyä mahdollisimman tehokkaasti jatkuvasti lisääntyvästä videosisällöstä.
Tässä artikkelissa puhutaan selitysvideoiden hyödyntämisestä videomarkkinoinnissa. Tässä esimerkkinä tammikuussa 2020 valmistunut lyhyt selitysvideo Zimplen Pipedrive-palveluista.
Videomarkkinoinnista ja selitysvideoiden hyödyntämisestä löytyy paljon eri laatuista tietoa. Varsinaista tieteellistä tutkimusta aiheesta on saatavilla vähän, mutta erilaisia ja eritasoisia markkinatutkimuksia tehdään jatkuvasti. Pyrimme koostamaan tähän varsin kattavan ja mahdollisimman luotettavan kuvan selitysvideoihimme verrattavien videoiden hyödyntämisestä markkinoilla vuonna 2019.
Pureudun tässä artikkelissa erityisesti kolmeen isompaan markkinakatsaukseen.
Disclaimer: Myös tässä raportissa esitettyyn tietoon on kuitenkin syytä suhtautua pienellä varauksella – kaikissa tapauksissa tietoa alkuperästä ei ole ollut saatavilla tai se on puutteellista. Tieto myös päivittyy huimaa vauhtia. Tässä katsauksessa käytetyt lähteet on valikoitu huolella tunnetuilta ja merkittäviltä toimijoita.
Näin jälkikäteen ajateltuna on myös hieman vitsikästä kirjoittaa artikkeli asiasta, josta olisi selkeästi fiksumpaa tehdä video. Nimittäin Sumon (2018) 650 000 sivustokävijän otannalla tehdyssä kokeilussa vain 20% nettisivun kävijöistä itse asiassa lukee artikkelin. Todennäköisempää on että he katsoisivat videon. Mutta miksi?
Videomarkkinointi kasvaa vauhdilla. Pienen historiakatsauksen pohjalta jo vuonna 2016 tunnettu SocialMediaExaminer.com raportoi toimialakatsauksessaan, että 60% markkinoijista hyödyntää videoita osana myyntiprosessiaan. Wyzowlin raportti esittää, että 2019 jo 87% tuotteita verkossa markkinoivista tahoista hyödyntää videoita osana markkinointiaan ja määrän odotetaan yhä kasvavan. Samankaltaisia tuloksia antavat myös muut lähteet. Mielenkiintoista on myös, että 74% markkinoijista, jotka eivät vielä hyödynnä videoita viestinnässään, aikoo aloittaa niiden käytön vuoden 2019 aikana.
Videoiden käyttö on lisääntynyt vuosittain huimaa vauhtia ja varsin pian aletaan lähestyä tilannetta, jossa lähes kaikki liiketoiminnat hyödyntävät videota osana markkinointiaan.
Arvostettu amerikkalainen bisnesjulkaisu Forbes (2018) totesi jo viime vuonna, että videomarkkinointi on kaikista merkittävin tapa tavoittaa ihmisiä. Forbes listasi tällöin muutamia silmiä avaavia tunnuslukuja videomarkkinoinnin merkityksestä maailmalla.
Videomarkkinoinnin merkityksestä kertoo myös se, että Wyzowlin raportin mukaan vuonna 2019 jopa 83% markkinoijista kokee videomarkkinoinnin ROI on hyvä. Samaisessa kyselyssä kuitenkin 90% markkinoijista kertoo lisäksi huomanneensa, että kilpailu videoilla on kiristynyt ja että videomarkkinoinnin tulee olla entistä laadukkaampaa. Samaisessa raportissa todetaan, että 99% markkinoijista aikoo lisätä videoiden käyttöä.
Markkinointikoulutuksiin erikoistunut SmartInsights (2019) puolestaan niputtaa yhteen viimeisimmässä raportissaan markkinoijien kokemuksia videomarkkinoinnin tuloksista. Raportin mukaan 93% videomarkkinointia tekevistä yrityksistä on saanut uusia asiakkaita sosiaalisessa mediassa tapahtuvan videomarkkinoinnin kautta. 63% markkinoijista kertoo videon olevan kahden parhaimman ROI:n tuottavan markkinointitavan joukossa ja 40% nostaa sen ykköseksi. 88% vastasi myös olevansa tyytyväisiä videomarkkinointinsa tuottoon.
Näiden tunnuslukujen valossa videomarkkinoinnin vaikutusta liiketoimintaan on kohtuullisen helppoa arvioida. Irlannin suurimpiin videotaloihin kuuluva OneProductions esittää vuoden 2018 lukuihin perustuen mielenkiintoisessa koostavassa infografiikassaan mm. seuraavat tunnusluvut videomarkkinoinnille:
Laadullisia hyötyjä mitattaessa Wyzowlin kyselytutkimus (2019) puolestaan listaa videoviestinnän vaikutuksia seuraavasti:
Yhdysvaltalainen pilvipalvelu- ja teknologiayhtiö Brightcove Inc. raportoi tätä tukevia kuluttajatilastoja vuoden 2018 B2C-videomarkkinointikatsauksessaan. Kyselyyn vastasi yli 4400 aikuista kuluttajaa. Kuluttajat kokevat, että video on helposti muistettava ja osallistava keino viestiä, ja jopa 46% mieltää sen toivotuimmaksi viestinnän keinoksi. Kuluttajat kertoivat arvostavansa videoita ostaessaan teknisiä laitteita (56%), kodinkoneita (52%), työkaluja (48%) tai ohjelmistoja (47%). Heistä 76% kertoo ostaneensa tuotteen videon katsottuaan.
Lisäksi hakukoneisiin ja SEO-optimointiin erikoistunut Search Engine Watchin artikkeli kertoo myös hyödyistä hakukoneoptimoinnissa (2018). Videoiden käyttäminen verkkosivuilla nostaa sivuston listausta hakukoneissa. Hakukoneet suosivat videoita, koska käyttäjät kuluttavat niitä jatkuvasti enemmän. Googlen omistama Youtube on myös maailman toisiksi suurin hakukone, noh… omistajansa Googlen hakukoneen jälkeen.
Selitysvideoihin investoidaan merkittävästi. Kysymyksen asettelusta riippuen 68-72% ihmisistä haluaisi mieluiten uuden tiedon tuotteesta tai palvelusta videon muodossa. Tässä esimerkkinä tekemämme Assetti.pro-palvelun 1:20 minuutin selitysanimaatio.
Selitysvideot kiinnostavat myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia jatkuvasti enemmän ja niihin ollaan valmiita sijoittamaan. Vidyardin ja Demand Metricin yhteisessä vuosiraportissa (2018) selvisi, että 49% videomarkkinointia hyödyntävistä investoi selitysvideoiden tyyppisiin videoihin. Kun katsotaan tarkemmin top 10 kärkeä erilaisista markkinoinnissa hyödynnettävistä videotyypeistä, niin näistä kuusi kymmenestä on selitysvideoihin rinnastettavia videoita tuote-esittelyistä erilaisiin demoihin. Samaa kertoo myös Wyzowlin raportti, jonka mukaan 39% ihmisistä haluaisi lisää selitysvideoita ja 12% tuote-esittelyvideoita. Raportin mukaan huimaavat 96% ihmisistä kertoo katsoneensa (minkä tahansa tyyppisen) selitysvideon, kun he ovat etsineet tietoa tuotteesta tai palvelusta. 68% kertoo, että haluavat yleisesti vastaavan tiedon mieluiten videon avulla. (Wyzowl 2019)
Eräässä muutaman vuoden takaisessa Saksassa ja Yhdysvalloissa toteutetussa konsulttiyhtiön tekemässä markkinointitutkimuksessa (exeo Strategic Consulting AG 2016) tutkittiin katsojien suhtautumista selitysvideoihin. Koekatsojat kokivat, että tiedon välittäminen ja tiivis kesto olivat merkittävimmät selitysvideon laadusta kertovat tekijät.
Videoiden tavoittavuuteen liittyy olennaisesti videon kesto. Useat markkinointitutkimukset osoittavat, että tiiviillä videolla on merkittävästi paremmat mahdollisuudet saavuttaa katsojansa. Videoalusta Wistia kertoi jo vuonna 2016, että mukaan selkeästi parhaiten menestyvät enintään 2:00 minuutin pituiset videot. Merkittävää eroa esimerkiksi 0:30 minuutin ja 2:00 minuutin videoiden tavoittavuudessa ei havaittu, mutta sen sijaan videon keston ylittäessä 2:00 minuutia alkaa katsojien mielenkiinto herpaantua selkeästi. Samoja tuloksia tukee esimerkiksi myös Vidyardin koulutusohjelman artikkeli, jonka mukaan selitys-, tuote- ja myyntivideoiden tulisi olla minuuttiluokassa ja somejakoon tarkoitettujen alle 2:00 minuutin pituisia.
Toisaalta, mikäli katsoja on kiinnostunut aiheesta, pidempikään kesto ole välttämättä haitaksi. 6-12 minuutin välillä katsojat eivät merkittävästi jätä videon katsomista kesken (Wistia 2016). Tämä saattaa liittyä siihen, että katsojilla on kiinnostus videon aiheeseen ennen katsomisen aloittamista. Tällöin pidempikin video kantaa katsojan loppuun asti.
Myös videon ilmeellä on jonkin verran vaikutusta katsomishalukkuuteen. Koeryhmässä jolle näytettiin myös värillisiä selitysvideoita, katsojista 66% ilmoitti suosivansa värillisiä videoita. Yhdessäkään kohderyhmässä merkittävä enemmistö ei kertonut suosivansa mustavalkoisia videoita. Kaikkia ryhmiä vertailtaessa selvisi, että värillisillä videoilla vaikuttaisi olevan enemmän kannatusta. (exeo Strategic Consulting AG 2016)
Saksalais-yhdysvaltalaisessa tutkimuksesta (exeo Strategic Consulting AG 2016) selvisi, että jo 2016 peräti 54% katsoi mieluummin videoita kuin lukee tekstiä, jonka lisäksi 16% suhtautuu videoihin erittäin positiivisesti. Wyzowlin 2019 raportin mukaan nyt 72% ihmisistä katsoo mieluummin videon kuin lukee tekstin. Kasvun voi odottaa jatkuvan ja siihen vaikuttanee osaltaan se, että videosisältöä on tarjolla jatkuvasti enemmän. On myös havaittu, että tekstiä suosivista merkittävä osa oli iäkkäämpiä henkilöitä (exeo Strategic Consulting AG 2016).
Videoita katsotaan nyt eniten mobiililaitteilla. Videojätti Youtuben (2019) mukaan hieman yli 70% katsoo videot mobiililaitteilta. Lisäksi on selvää, että mobiililaitteiden osuus kasvaa. Tämä asettaa videoille uudenlaisia vaatimuksia ja esimerkiksi pystyformaatin videoita tullaan näkemään jatkossa enenevissä määrin (Wyzowl 2019).
Suuri osa sosiaalisen median kanavien markkinointivideoista katsotaan ilman ääntä. Facebookissa peräti 85% 30-sekuntisista markkinointivideoista katsottiin äänettömänä vuonna 2016 (Digiday 2016) ja tälle vuodelle on väläytelty jopa 95% osuutta (Forbes 2019). On selvää että suuri osa Facebookissa jaettavista videosta katsotaan hiljaisuudessa. Tästä syystä ymmärrettävän kuvallisen viestinnän ja tekstityksen merkitys on myös selitysvideoissa suuri, kun videoita jaetaan Facebookissa.
Kukaan ei tiedä varmasti, mutta on varsin selvää että videoiden merkitys markkinoinnissa tulee kasvamaan entisestään. Hubspotin trenditutkimuksessa (2018) todetaan, että 54% kuluttajista haluaisi nähdä enemmän videosisältöä heitä kiinnostavilta brändeiltä tai yrityksiltä. Tätä tukee myös Animoton (2018) selvitys, jonka mukaan videot ovat kuluttajien ylivoimaisia suosikkeja kaikesta yritysten, brändien ja organisaatioiden tuottamasta sisällöstä.
Joni Pohjankettu
Aloitin selitysvideoiden parissa vuonna 2014. Selitysvideot ovat sittemmin käyneet tutuiksi muutaman sadan videon myötä. Samalla olen päässyt vastaamaan lukuisiin asiakkaitamme mietityttäviin pulmiin. Kysymykset saavat miettimään omaa työtä pintaa syvemmältä.
Oletko harkitsemassa selitysvideota? Haluatko tarjouksen? Soittele vaikka heti tai lähetä viesti oheisella lomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä!
Matti Nieminen
044 511 6369
kyselyt@videotiiviste.fi
Matti Nieminen
044 511 6369
kyselyt@videotiiviste.fi
Sivuston sisältö ja materiaalit © Videotiiviste Oy – Kaikki oikeudet pidetään.
Oivallusvideo® on Videotiiviste Oy:n rekisteröity tavaramerkki vaativan viestinnän selitysvideoille.
Sivuston sisältö ja materiaalit © Videotiiviste Oy – Kaikki oikeudet pidetään.
Oivallusvideo® on Videotiiviste Oy:n rekisteröity tavaramerkki vaativan viestinnän selitysvideoille.